Tekstit
Matti Aho syttyy peleihin
Kirjoittaja: Force
Julkaistu: 24.01.2008
Tulosta    Lähetä sähköpostilla

Matti Aho syttyy peleihin


Runkosarjan viimeinen, ei selviä play offseihin. Moni tuntui jo ennen kauden alkua tietävän, mille sijalle Turun Palloseura tulee jäämään kauden 2007-2008 sarjataulukossa. Rajut leikkaukset pelaajabudjetissa tarkoittavat toki automaattisesti runkosarjan viimeistä sijaa. Vai tarkoittavatko? Turkuun täksi kaudeksi koottu ”mestisporukka” on näyttänyt epäilijöille, että sarjasijoituksia on turha jakaa ennen kuin kausi on ohi.


- Kyllä joukkuehenki on tällä kaudella paljon parempi kun viime kaudella. Siellä on paljon kivampi tehdä hommia ja kyllähän peli on sitten paremman näköistä kun viime kaudella. Yritystä ja taistelua on paljon enemmän. Kyllä se kaikki juontaa juurensa siitä, minkälainen henki meillä on joukkueessa.


Tammikuun alussa SM-liiga ilmoitti julkisuuteen ensi kauden sarjamuutoksista, joihin kuuluu muun muassa kahdella pelillä nouseva ottelumäärä. Matti Aholle lisäpelit sopivat paremmin kuin hyvin.


- Mun mielestä on hyvä juttu, että on pelejä! Kaikki maajoukkuetauot ja muut tauot peleissä on vähän tylsiä. Sillon treenataan taas kaksi kertaa päivässä ja odotellaan pelien alkua. Ei maajoukkuetauot siitä tietenkään mihinkään häviä, mutta kivampi se on pelata kun treenata, pelaamisesta silminnähden nauttiva Aho kertoo.



Aho laittaa laidat koville


Henkilökohtaisesti Matti ei ole kuitenkaan omaan suoritukseensa täysin tyytyväinen. Tilastollisia tavoitteita Aholla ei kauteen lähdettäessä ollut, vaan suunnitelmissa oli ottaa tällä kaudella yksi askel eteenpäin.


- Osittain on tullut kehitystä, mutta en mä täysin tyytyväinen voi kuitenkaan olla. Mutta tässä on kuitenkin vielä aikaa parantaa, Matti sanoo haastatteluntekohetkellä, ja on parantanut ainakin pisteitten valossa.


Vaikkei Aho itse olekaan täysin tyytyväinen kauteensa, yleisö on kuitenkin kiinnittänyt huomiota hänen vauhdikkaaseen pelityyliinsä ja taklausten voimasta rytiseviin laitoihin. Fyysiseksi pelaajaksi melko pienikokoinen Matti Aho kertoo pelanneensa samalla tyylillä juniorista asti. Vaikka Matti kontaktipelistä tykkääkin, tappeluihin osallistuminen ei erityisemmin Ahoa kiinnosta.


- En tiedä olisko mun hirveen järkevää lähteä tappelemaan, kun en ole sitä kauhean paljoa harrastanut. Tappeleminenkin on oma lajinsa ja siinä tarvitsee hallita sitä tekniikkaa, mikä tulee vaan tappelemalla.


Mikäli kuitenkin näyttäisi siltä, että myllyttämään pitää lähteä, Aho tietysti täyttäisi velvollisuutensa.


- Ei siinä hirveesti enää ajatella sen enempää. Totta kai jos on semmonen paikka, niin tietysti täytyy

mennä, virnistää Matti.


Tunnetta peliin


- Kotona en tee voitetun pelin jälkeen kyllä oikeestaan mitään erikoista. Pelin jälkeen, loppuverryttelyn yhteydessä, ehkä mietin pelijuttuja, et mitä olis voinu tehdä eri lailla tai paremmin, mutta en mä sitten enää kotona mieti peliasioita.


Suurella tunteella pelaavan Ahon mietteet voivat hävityn pelin jälkeen olla kuitenkin välillä vähän synkemmät.


- Se riippuu vähän päivästä ja pelistä. Joskus saattaa olla aika huonokin fiilis pelin jälkeen. Mutta mä olen kyllä oikeestaan yrittäny, että ei tulis niin isoa eroa voitetun ja hävityn pelin jälkeen, vaikka olis menny vähän huonomminkin, että hommassa olis kuitenkin sellanen tasasuus. Siinä voi mennä yksi ilta, mutta en mä sitte enää seuraavana päivänä murehdi, että kyllä se on sitte unohtunu jo, Matti vakuuttelee.


Jos Aho toimisi pukukopin DJ:nä yrittäisi hän hävityn pelin jälkeen nostaa tunnelmaa räpillä


- Siitä tulisi ainakin kommenttia, niin se olisi ihan hyvä herättävä juttu, Matti miettii.


Pelimatkoilla Matti Ahon ajanvietteisiin kuuluu pokerin pelaaminen. Korttimenestys on ollut hieman vuoristorataa, välillä menee hyvin ja välillä huonosti. Tällä hetkellä Aho veikkaisi olevansa hieman tappiolla. Matti on vahvasti sitä mieltä, että edes korttivelhon maineessa oleva Simon Backman ei näe hänen naamastaan, minkälaiset kortit hän on käteensä saanut.


- Se luulee, että se tietää, mutta ei se tiedä! Simonilla vaan käy aina niin kova tuuri, että se on aivan uskomatonta. Ei siinä ole mitään järkeä, Aho naureskelee hyväntuulisena.


(Ja ei, sarjasijoituksia ei kannata jakaa vieläkään, mutta positiivisempaan suuntaan uutisointi on kuitenkin kääntynyt Palloseuran ympärillä. Siitä on kiittäminen Matti Ahoa ja joukkuekavereita.)


Matti Ahon TOP3


Urheilulajit (poislukien kiekko)

1. Jalkapallo

2. Pokeri

3. Koripallo


Pastapaikat

  1. Sergio´s

  2. Trattoria Romana

  3. Dennis


Vapaa-ajanviettotavat

  1. Leffojen katselu

  2. Golf

  3. Tennis


Olutmerkit

  1. Lapin Kulta

  2. Karhu

  3. Budweiser


Supersankarit

  1. Spiderman

  2. Batman

  3. Supermies






Näytä kommentit (0)
© Sissiryhmä 2007-2009