Kirjoittaja: Silja
Julkaistu: 10.09.2007
Tulosta 
Lähetä sähköpostilla
- Ei siinä kannata miettiä oikeestaan mitään, kun sinne menee. Pelaa vaan niin hyvin kun pystyy, niin ei jää sitten kenellekään mitään selittelemistä.
Kesän vietto Suomessa alkaa olemaan Lauri Korpikosken osalta ohitse ja New York Rangersin training camp odottaa toista kertaa turkulaisnuorukaista. Vaikka hotellielämää onkin taas USA:ssa luvassa, olettaa Korpikoski kuitenkin, että tällä kertaa Atlantin taakse meneminen on helpompaa, sillä mitään kovin uutta hän ei usko enää kohtaavansa.
- Varmasti tämä kerta on helpompi, mutta ei mulla kyllä mitään ongelmia ole aikaisemminkaan ollut.
Yhden AHL:ssä vietetyn kauden jälkeen Korppari lähtee innokkaana suuntaamaan ylöspäin ja toiveissa on näyttöpaikka ylhäällä, mutta realiteetit hän kuitenkin tunnustaa. New York Rangers ei ole nuoren tulokkaan paratiisi, sillä joukkueeseen on aina ostettu kovia pelaajia ja leiritykseen lähdettäessä Rangersillä onkin valmiina kahdesta kolmeen kentällistä valmiita pelimiehiä.
- Parhaillaan joukkueessa taitaa olla yksi oma varaus pelaamassa vakituisesti. Mä tiedän kuitenkin muutamia samanikäsiä pelaajia, jotka pääsi pelaamaan ylhäällä, eikä se niin ihmeellistä ole, etteikö siellä pärjäisi.
Yöpukuna toppatakki
Nuorten maajoukkueiden mukana Korpikoski on päässyt kokemaan niin loppuun myydyt hallit Vancouverin MM-kisoissa kuin paikallisen olympiakylän Venäjällä ”keskellä ei mitään”. Vierailu itärajan taakse oli melko erikoinen. Huoneet olivat niin kylmät, että pikkuleijonat nukkuivat toppatakit päällä, ruuasta löytyi ruuveja ja energiaa otteluihin saatiin Snickers-patukoista. Vaikka olosuhteet eivät olleetkaan parhaat mahdolliset, joukkueen kanssa oli hauskaa, ja Lauri on käynyt Venäjällä sen jälkeenkin. Mahdotonta ei olisi myöskään se, että Korpikoski lähtisi jossain vaiheessa pelaamaan jääkiekkoa johonkin itänaapurin seurajoukkueeseen.
- Tosin kyllä sen pitäisi olla joku isompi seura, eikä missään kaukana Uralin takana. Pietari on ainakin hieno kaupunki. Se on eurooppalaistunut paljon.
Jääkarhut eivät elä Turussa
Kun TPS:n kausi päättyi aikaisessa vaiheessa keväällä 2006, päätti Korpikoski lähteä jatkamaan kauttaan AHL-joukkue Hartford Wolf Packin riveihin. Aloite siirtymiseen tuli Amerikasta.
- Siellä rupesi AHL:n play offit käynnistymään ja sieltä haluttiin, että tulisin loppukaudeksi pelaamaan heidän riveihinsä. Mun mielestä idea oli hyvä ja halusin lähteä. Se helpottikin mua sitten aika paljon seuraavana syksynä training campille menemisessä, kun tiesi pelaajat ja muut kuviot.
Ennen AHL:n play offs –pelien käynnistymistä susilaumalla oli jäljellä vielä viisi runkosarjan ottelua. Ensimmäinen peli uudessa joukkueessa alkoikin melko ikimuistoisella tavalla.
- Meillä meinas tulla joukkotappelu alkulämmittelyssä. Kaikki kokoontuivat keskiympyrään ja siinä kohtaa tuli kyllä mieleen, että mihin hiton sarjaan mä olen oikeen tullut.
Joukkotappelun uhka ei kuitenkaan ole ainut asia, mistä Lauri muistaa ensimmäisen ottelunsa susipaidassa, sillä tulokas pääsi heti tuulettamaan myös ensimmäistä maaliaan.
- Se alkoi sitten kuitenkin ihan hyvin. Pääsin ensimmäisen viiden minuutin jälkeen tekemään Hurmeen Janin taakse maalin. Se päästi sen varmaan tahallaan, kun näki, että mä tulen sieltä, Lauri naureskelee.
Monen muun ulkomaille muuttaneen suomalaisen tavoin Lauri on myös joutunut kokemaan sen, että Suomen kieli ei tahdo taipua ulkomaalaisen suussa ja Suomen maantieteellinen sijainti on vielä hieman hakusessa.
- Loppuaikana mä rupesin vaan sanomaan, että tulen Euroopasta. En mä jaksanu selittää niille kaikille, missä Suomi on. Aika harva sitä etukäteen tiesi. Kyllä monelle pääsi sanomaan, ettei meillä ole ympäri vuoden pimeää, -30 astetta pakkasta, eikä jääkarhut tallustele tiellä.
Sukunimensä kanssa Korpikoski ei ole joutunut suuriinkaan vaikeuksiin.
- Ei se nyt tietenkään täydellisesti amerikkalaisten suusta tule ja välillä kuulee vähän erilaisia versioita. Yllättävän hyvin ne siitä kyllä selviävät.
Joukkuekaveritkaan eivät ole jääneet nimen suhteen neuvottomiksi, vaan Lauri on saanut totutella uusiin lempinimiin.
- Heti alkukaudesta sain joukkuekavereiden keskuudessa nimen Mikey. Se tulee Bad Boys -elokuvasta, missä on Mike Lowrey ja hänen sukunimensä muistuttaa mun etunimeä.
Sweattista liigaan positiivinen yllättäjä
Korpparin alkusyksyn ohjelmistoon on mahtunut myös useamman Tepsin harjoitusottelun seuraaminen. Vaikka joukkue on olosuhteiden pakosta nuorentunut paljon Korpikosken ajoista, näkee hän tulevaisuuden kuitenkin valoisana. Joukkueen otteissa on näkynyt paljon innostusta ja nuoret saavat joukkueessa näytönpaikan ja suuremman roolin.
- Tietysti siellä voi tulla virheitä välillä, mutta ne kuuluu siihen, kun on nuoria mukana ja niistä pitää vaan oppia. Mä luulen kyllä, että Tepsi pelaa ihan hyvän kauden tällä kaudella.
Kannattajien roolin Lauri näkee tällä kaudelle erityisen tärkeäksi, sillä nuori joukkue tarvitsee taakseen uskollisia tukijoita.
Paitsi että koko joukkue on yllättänyt Lauri Korpikosken positiivisesti, saa Bryce Lampmanin korvaajaksi hankittu Lee Sweatt erityisiä kehuja nuoren pelurin silmissä. Viime kaudella Lampmanin kanssa samassa joukkueessa pelannut Korpikoski on vakuuttunut Sweattin pelikyvyistä ja on sitä mieltä, että korvaajan löytämisessä onnistuttiin.
- Häneltä odotetaankin paljon ja luulen, että hänestä tulee todella hyvä pelaaja SM-liigaan ensi kaudeksi. Uskon, että hän voi vielä nostaa tasoaan tämänhetkisestä.
Mikäli Korpikoski kiskaisisi katsomossa päälleen TPS-paidan, hän ei kuitenkaan valitsisi Sweattin paitaa, vaan ennemmin Arttu ”Predator” Virtasen nimellä varustetun peliasun.
- Artulla on kentällä aina mieletön saalistus päällä! Kun kaveri saa selän kuntoon, niin joukkue saa vähän sellasen marcotuokkomaisen pelaajan, joka yrittää aina täysillä.
Ennen kuin Arttu pääsee kentälle rymistelemään kannattajien riemuksi, Laurin on kuitenkin aika pakata matkalaukkunsa ja lähteä uudelle mantereelle pitämään puoliaan Rangersin pelipaikkojen ja pelinumeroiden jaossa. Silmissä siintää numero 25.
Näytä kommentit (0)